SarRa:n jäsen Maria Närhinen on harrastanut ratsastusta lähes koko ikänsä. Hevosista on tullut Marialle ammatti ja tärkeä osa perheen arkea ja elämää. Marian mielestä on tärkeää, että hevonen on itselle sopiva ja, että hevosista pidetään hyvää huolta.
1. Kuka olet?
Olen Maria Närhinen, kohta 65-vuotias neljän aikuisen lapsen äiti ja seitsemän lastenlasten mummi (eli fammo, koska olen ruotsinkielinen).
2. Mitä teet työksesi?
Olen Mikkelin kaupungin henkilöstöjohtaja eli työ on toimistotyötä. Sen takia onkin kivaa touhuta hevosten kanssa vapaa-ajalla. Sivutyö on ollut jo yli 40 vuotta mieheni, eläinläkäri Jukka-Pekka Närhisen paperityöt. Hänen työn kautta on toki ollut säännöllisesti kosketusta eläimiin.
3. Miten ratsastusharrastus on vaikuttanut uravalintaasi tai elämääsi?
Alunperin olen opiskellut eläinlääkäriksi. Aloitin ratsastusharrastuksen 12-vuotiaana Tapiolan ratsastuskoulussa. Siskostani tuli lääkäri mutta minustapa tulikin eläinlääkäri. Hevoset ovat kiinteä osa elämääni. Jukka-Pekan ravuri oli mukana Helsingissä ratsutallissa Gumbölessä jo opiskeluaikoina 1970-luvulla ja hänen ravureiden myötä muutimme Mikkelissä maalle 1983. Nyt meillä on jo toistakymmentä vuotta pidetty minulle omaa ratsua kotona eli ravureiden lisäksi yksi ratsu mahtuu meille. Ja nykyinen ratsu Lulu on ostettu Kirsi Relanderilta.
Relanderin ponitalli tuli minulle tutuksi vuonna 1986 kun esikoinen Kaj Närhinen aloitti ratsastuksen Anne Anttosen ja Kirsi Relanderin opastamana. Siitä alkoi kaikkien meidän lasten ratsastusharrastus Rellussa. Hevoset ovat osa minun ja meidän kaikkien elämää. Mieheni ja kaikki lapset saavat ainakin osittain toimeentulonsa hevosten kautta, esim eläinlääkärinä, Hippoksessa, kilpailueläinlääkärinä tai muuten yrittäjänä hevosmaailmassa
4. Mitä hevoset ovat opettaneet sinulle?
Olen luonteeltani aika malttamaton ja hätäinen. Eläinten kanssa pitää tarvittaessa olla pitkää pinnaa.
Hevosista ja ratsastuksesta voi nauttia ja saa nauttia myös vaikka ei olekaan tavoitteellinen ratsastaja eikä niin mahdottoman hyvä hevosen käsittelijä. Hevonen pitää vain olla itselle sopiva. Minulle sopii rauhallinen ja kiltti hevonen. Ja tietenkin, kun omistaa eläimen niin siitä pidetään hyvää huolta. Hevonen kyllä oppii tuntemaan sinut ja kiintyy ihmiseen. On hyvä ylläpitää rutiineja hevosen kanssa. Toisaalta, jos jokin asia tuntuu vaikealta pitää osata pyytää apua. Nämä ovat hyviä ohjeita muuhunkin elämään.
Hevosten myötä saa myös kavereita, kaikenikäisiä, tämä harrastus kun ei rajoitu tiettyyn ikäluokkaan.
