Jäsentiedote 2-2015

1. KYSELY JÄSENILLE
Seura toteuttaa kevään 2015 aikana asiakastyytyväisyystutkimuksen kartoittaakseen nykyistä asiakastyytyväisyyden tilaa sekä saadakseen kehitystoiveita suoraan jäseniltään. Tämä asiakastyytyväisyyskysely on rakennettu yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijan, Essi Kainulaisen kanssa. Tämä tutkimus on samalla osa hänen opinnäytetyötään.

Asiakastyytyväisyystutkimuksen on tarkoitus antaa seuralle tärkeää tietoa meneillään olevaa kehitysuudistusta silmällä pitäen. Teidän vastauksenne ovatkin erittäin tärkeitä niin seuratoiminnan kehittämisen, kuin myös Essin opinnäytetyön onnistumisen kannalta. Lisäksi vastaajien kesken arvotaan kaksi kappaletta Helsinki International Horse Show-lippuja!

Kyselyyn pääset vastaamaan alla olevan linkin kautta. Kyselyyn vastaaminen vie aikaa noin 10 minuuttia. Vastaukset käsitellään nimettöminä ja luottamuksellisesti, eikä yksittäistä vastaajaa voida tunnistaa tuloksista. Myöskään arvontaa varten jätetyt yhteystiedot eivät tallennu samaan paikkaan varsinaisen asiakastyytyväisyyslomakkeen vastausten kanssa. Vastaattehan kyselyyn mahdollisimman nopeasti, kuitenkin viimeistään perjantaina 24.4.2015.
Kyselyn löydät: http://tiny.cc/sarrakysely2015

Arvokkaasta tiedosta ja tärkeistä mielipiteistänne etukäteen kiittäen!
Essi Kainulainen
Liiketalouden opiskelija, Mikkelin ammattikorkeakoulu

2. SEURATOIMINTA KEVÄT 2015
– KILPAILUT
1-tason kisat Relanderin ponitallilla SU 24.5.2015 estekisat, SU 31.5.2015 koulukisat. Molemmissa kisoissa ratkotaan myös seuramestaruudet. Katso kutsu Kipasta.

- SEURAN KEHITTÄMISTYÖ
Kiitos kaikille kahteen edelliseen tapaamiseen osallistuneille! Olemme saaneet hienosti asioitaeteenpäin joten on aika laittaa Sinettiseura hakemus eteenpäin.
Tervetuloa KE 27.5.2015 klo 18 jatkamaan työtä asian tiimoilta, paikkana edelleen Relanderin ponitallin kahvio.

– KOULUTUS
Seuraava koulutustilaisuus järjestetään toukokuussa, aiheena lääkintä ja ruokinta. Seuraa tallinseinällä, Facebookissa, seuran nettisivuilla ja twitterissä tiedotteita.

3. TILITYS-/KORVAUSKÄYTÄNNÖT
Kaikki korvauspyynnöt esim. buffan leipomuksista yms. toimitetaan tästä lähtien suoraan rahastonhoitajalle. Enää emme maksa kisatoimiston tai buffan kassasta käteiskorvauksia. Voit jättää kirjekuo-ressa kisatoimistoon/buffaan kuitit ja tilitietosi korvauspyynnön muodossa. Se toimitetaan uudellerahastonhoitajallemme Hannu Honkaselle.